Alkuperä · vuoteen 1600

Muurien ja kirkkojen rahoittaminen ensimmäisillä tallennetuilla arvonnoilla

Ennen kuin arpajaiset kuuluivat valtioille, ne kuuluivat kaupungeille. Tämä sivu seuraa arvontaa antiikin arpojenheitosta 1400-luvun Flanderin ja Hollannin kunnallisiin arpajaisiin ja siitä genovalaiseen vedonlyöntiin, joka antoi lottolle yhdeksänkymmentä numeroa.

  • n. 400 eaa.
  • 1. vuosisata eaa.
  • 1445
  • 1500s
  • 1550

Arpojen heitto oli päätöksentekoa, ei rahankeruuta

Vanhimmat kirjalliset maininnat arpojen heitosta pitävät sattumaa oikeudenmukaisena tapana ratkaista kysymys. Luvut-kirjassa kerrotaan, miten Kanaanin maa jaettiin heimojen kesken arvalla, ja evankeliumit kertovat sotilaiden heittäneen arpaa ristiinnaulitsemisen yhteydessä vaatteesta. Klassisessa Ateenassa monet julkiset virat täytettiin arvalla, ja kaupunki käytti kivistä kleroterion-nimistä laitetta valitakseen tuomareita satunnaisesti niistä kansalaisista, jotka olivat ilmoittautuneet. Näiden laitteiden osia on säilynyt, ja ne ovat esillä Ateenan antiikin agoran museossa.

Rooma lisäsi ajatuksen palkinnosta. Varakkaat isännät jakoivat saturnaalioiden aikana lahjoja, joita kutsuttiin apophoretaksi, arpomalla merkkejä, ja vieraat saivat kotiin sen, minkä merkki nimesi. Suetonius kuvaa, kuinka Augustus nautti tällaisista peleistä illallisillaan, ja myöhemmät kertomukset yhdistävät keisarin julkiseen arvontaan, jonka tuotto meni kaupungin korjauksiin. Neron sanotaan myös jakaneen palkintomerkkejä julkisten juhlien aikana. Nämä olivat anteliaisuuden osoituksia. Vieraat eivät maksaneet mitään, ja isäntä odotti vastineeksi vain kiitollisuutta.

Nykykirjoissa usein toistettu tarina kertoo, että Han-dynastian aikana Kiinassa pelattiin kenoa muistuttavaa peliä, jonka tuotolla rahoitettiin Kiinan muuri. Mikään aikalaisasiakirja ei tue väitettä, ja historioitsijat pitävät sitä myöhempänä legendana. Mainitsemme sen, koska lukijat kysyvät siitä, emme siksi, että lähteet vahvistaisivat sen.

Flanderin ja Hollannin kaupungit muuttivat arvonnan julkiseksi rahoitukseksi

1400-luvulla Alankomaiden kaupungit kohtasivat tutun ongelman. Muurit, portit ja padot tarvitsivat jatkuvaa korjausta, ja uudet verot saattoivat herättää levottomuutta. Julkinen arpajaiset tarjosivat toisen keinon. Maksun pakottamisen sijaan kaupunki kutsui osallistumaan, ja jokainen, joka osti arpalipun, otti pienen mahdollisuuden voittoon, joka oli panosta suurempi.

Varhaisin päivätty esimerkki, jonka useimmat historioitsijat mainitsevat, on L'Écluse, nykyään Sluis, satama lähellä Belgian rajaa. Kaupungin asiakirja, päivätty 9. toukokuuta 1445, kuvaa arpajaisia, joilla rahoitettiin kaupungin muureja ja linnoituksia. Ghentin, Utrechtin ja Brugen kaupunginkirjat sisältävät samalta vuosisadalta siihen liittyviä mainintoja, ja osa niistä mainitsee rakennustöiden ohella köyhien tukemisen. Asiakirjat kertovat harvoin, kuka lippuja osti, mutta palkintojen kirjo viittaa siihen, että sekä kauppiaat että tavalliset kotitaloudet osallistuivat.

Menettely vaihteli, mutta yhteinen malli toistuu. Ostajat kirjoittivat nimensä tai lyhyen mottonsa paperilapulle, ja kaikki lapput menivät yhteen astiaan. Toisessa astiassa oli lappuja, joihin oli merkitty palkinto tai jotka oli jätetty tyhjiksi. Virkamiehet nostivat molemmista astioista yhden lapun samanaikaisesti, joten jokainen nimi yhdistyi tulokseen todistajien edessä. Kun tuhansia lippuja oli myyty, tämä saattoi kestää päiviä, ja tulosten julkinen lukeminen muodostui omaksi kaupunkilaistapahtumakseen.

Sana itsessään viittaa tälle alueelle. Englannin sana ”lottery” juontuu yleensä hollannin sanasta loterij, joka perustuu sanaan lot. Se tarkoittaa osuutta tai annosta, jonka kohtalo on määrännyt. Saman juuren takana on vanhan englannin sana hlot, minkä vuoksi puhumme yhä jonkun ”lot in life”, eli elämän osasta.

Kuva 1 — Piirretty puinen arpapyörä, samantyyppinen kuin myöhemmin julkisissa arvonnoissa käytetty. Pelkkä kuvitus.

Hopeaa, kangasta ja kirkkojen korjauksia

Monet varhaiset arpajaiset maksettiin tavaralla eikä rahalla. Hopeaesineitä, seinävaatteita ja hienon kankaan rullia esiintyy palkintoluetteloissa, ja arvokkaimmat esineet asetettiin usein julkisesti näytille ennen arvontaa ostajien houkuttelemiseksi. Tämä oli järkevää kaupungeissa, joiden vauraus perustui kangaskauppaan. Se myös antoi järjestäjille mahdollisuuden mainostaa häikäisevää pääpalkintoa pitäen samalla rahakulut hallinnassa.

Uskonnolliset ja hyväntekeväisyyteen liittyvät tahot käyttivät samaa keinoa. Alankomaiden arpajaiset rahoittivat sairaalatyötä ja kirkkorakennusten ylläpitoa, ja 1500-luvulle mennessä käytäntö oli levinnyt Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan kaupunkeihin. Osa ostajista liitti merkintöihinsä lyhyitä riimejä tai mottoja, ja useita näistä säkeistä on säilynyt hollantilaisissa arkistoissa. Ne tarjoavat harvinaisen näkymän siihen, mitä tavalliset osallistujat toivoivat. Toive oli yleensä vaatimaton: myötäjäiset, maksettu velka tai hieman onnea.

Genovan panostus neuvostoon antoi lotolle yhdeksänkymmentä numeroa

Italiassa kehittyi toinen muoto. Genovan tasavallassa hallitsevien neuvostojen jäsenet valittiin osittain arpomalla nimiä, ja kansalaiset alkoivat lyödä vetoa siitä, mitkä nimet tulisivat esiin. Historioitsijat kuvaavat yleensä yhdeksänkymmenen ehdokkaan joukkoa, josta viisi arvottiin. Kun vaalit eivät olleet tarpeeksi usein tyydyttääkseen vetokysyntää, järjestäjät korvasivat nimet numeroilla yhdestä yhdeksääntuhanteen, ja vedonlyönti jatkui ilman mitään vaaleja.

Tämä on italialaisen lotton ja monien pelien esi-isä, joissa arvotaan viisi numeroa yhdeksästäkymmenestä. Se erosi Flanderin kaupunkiarpajaisista yhdellä tärkeällä tavalla. Flanderissa ostaja osti lipun kiinteää palkintolistaa vastaan. Genovassa pelaaja valitsi numeroita, ja voitto riippui siitä, kuinka monta osui kohdalleen. Tämä teki järjestäjän tulot ennustamattomammiksi. Myöhemmin genovalaisen mallin ottaneet hallitukset joutuivat hyväksymään riskin tai rajoittamaan voittoja. Firenze ja Venetsia järjestivät samalla vuosisadalla tavaraarvontoja, joten vuoteen 1550 mennessä molemmat muodot olivat kiertäneet Italian niemimaalla.

Mitä ensimmäisissä arvonnoissa jo oli

1500-luvun puoliväliin mennessä nykyaikaisen arpajaisen useimmat piirteet olivat paikallaan: etukäteen nimetty julkinen tarkoitus, järjestäjän pidättämä osuus, todistajien edessä pidetty arvonta ja palkintolista, joka oli suunniteltu näyttämään anteliaalta. Kaupungeilta puuttui mittakaava. Niiden arpajaiset olivat satunnaisia tapahtumia, sidottuja yhteen projektiin, ja kaupunki saattoi kulua vuosia ilman seuraavaa.

Seuraava vaihe alkoi, kun hallitsijat huomasivat, että sama väline voisi palvella koko kuningaskuntaa. Tämä siirtymä kaupungintalolta kuninkaalliseen valtiovarainministeriöön on aiheena sivullamme kuninkaallisista ja valtiollisista arpajaisista. Lukijat, jotka ovat kiinnostuneita siitä, miten genovalainen peli vakiintui italialaiseen kaupunkielämään, voivat jatkaa kohtaan alueelliset perinteet.

Tämän sivun lähteitä ovat muun muassa C. L'Estrange Ewenin teos Lotteries and Sweepstakes (1932), John Ashtonin teos A History of English Lotteries (1893) eurooppalaisen taustan osalta, Muinaisen agoran museon julkaisut kleroterionista, Suetoniuksen teos Lives of the Caesars sekä arkistokatalogit Belgiasta ja Alankomaista.

Tämä sivu kuvaa historiaa. ZuvaNeonFormul ei myy lippuja eikä kannusta pelaamaan. Arpajaisiin osallistuminen on sallittu vain täysi-ikäisille, ja ikärajat vaihtelevat maittain.