Kun hallitsijat pyörittivät arpaa
1500- ja 1800-lukujen välillä arpajaiset siirtyivät kaupungintaloista kuninkaallisiin valtiovarainministeriöihin ja myöhemmin uusien tasavaltojen edustuskokouksiin. Tämä sivu seuraa tätä muutosta Englannin, Ranskan, Hollannin tasavallan, Espanjan ja Amerikan siirtokuntien kautta ja päättyy kieltojen aaltoon, joka lopetti useimmat niistä.
- 1539
- 1569
- 1726
- 1753
- 1763
- 1826
- 1836
- 1890
Englannin ensimmäinen valtion arpajaiset lupasi korjata satamia
Vuonna 1567 Elisabet I:n hallitus julisti arpajaiset, joiden tuotot oli tarkoitettu ”satamien ja valtakunnan rannikkopuolustuksen korjaamiseen”, eli satamiin ja rannikon linnoituksiin. Liput olivat kalliita ja myytiin niin hitaasti, että arvonta lykättiin. Kun se lopulta toteutui vuonna 1569, se pidettiin Lontoon St Paul’s -katedraalin läntisellä ovella, ja sitä jatkettiin päivästä toiseen, kunnes jokainen lippu oli saanut vastineensa.
Arpajaisista tuli sen jälkeen säännöllinen englantilaisen julkisen rahoituksen väline. Vuonna 1612 Lontoon Virginia-yhtiölle annettiin lupa järjestää arpajaisia Jamestownin uudisasutuksen tueksi. 1700-luvulla parlamentti hyväksyi arpajaisia, jotka auttoivat rahoittamaan Westminster Bridgen ja vuonna 1753 kokoelmien hankinnan, joiden pohjalta British Museum perustettiin. Monet valtion arpajaiset liittyivät myös valtion lainanottoon, ja niiden liput toimivat osittain kuin joukkovelkakirjat.
Järjestelmä synnytti toissijaisen kaupan. Välittäjät pilkkoivat lippuja osuuksiksi, ja ns. vakuutustoimistot ottivat vedonlyöntejä siitä, arvotaanko tiettynä päivänä tietty numero. Arvostelijat väittivät, että nämä käytännöt houkuttelivat mukaan ihmisiä, jotka kestivät tappiota huonoiten, ja 1800-luvun alussa parlamentin valiokunta kuuli todistajia asiasta. Viimeiset englantilaiset valtion arpajaiset vanhan järjestelmän mukaan arvottiin vuonna 1826. Britannia ei järjestänyt kansallisia arpajaisia uudelleen ennen vuotta 1994.
Ranska sitoi arvonnan kruunuun ja myöhemmin sotakouluun
Frans I salli arpajaiset Ranskassa vuonna 1539, kun hän oli nähnyt italialaisia arvontoja sotaretkillään. Varhaiset ranskalaiset hankkeet kamppailivat, ja kahden vuosisadan ajan arpajaisia tuli ja meni, usein sidoksissa tiettyihin kirkkoihin tai hyväntekeväisyyssäätiöihin. Käännekohta tuli vuonna 1757, kun perustettiin arpajaiset École Militaire -sotakoulun tueksi Pariisissa. Giacomo Casanova, joka kuvasi tapahtuman muistelmissaan, osallistui sen järjestämiseen italialaisen rahoittajan Giovanni Antonio Calzabigin rinnalla, ja se seurasi genovalaista mallia, jossa arvottiin viisi numeroa yhdeksästäkymmenestä.
Vuonna 1776 järjestelmä uudistettiin kuninkaalliseksi Loterie royale -arpajaisiksi, kruunun hallinnoimaksi monopoliksi. Se selvisi vallankumouksesta muuttuneina muotoina, lakkautettiin hetkeksi, palasi ja lopulta lakkautettiin vuonna 1836 pitkän kritiikin jälkeen edustajainhuoneessa. Ranskassa ei sen jälkeen ollut kansallisia arpajaisia vuoteen 1933 asti, jolloin Loterie nationale perustettiin lamakauden aikana, ja tuotot ohjattiin osin ensimmäisen maailmansodan veteraaneille.
Hollannin tasavalta ja Espanja rakensivat arpajaisia, jotka toimivat yhä
Vuonna 1726 Hollannin tasavalta perusti arpajaiset Generaalivaltiokunnan (States General) puolesta, nimeltään Generaliteitsloterij. Myöhemmin siitä tuli Staatsloterij, ja sitä kuvaillaan usein vanhimmaksi arpajaiseksi, joka on toiminut keskeytyksettä. Sen arvonnat järjestettiin luokkiin, jotka levittyivät useisiin vaiheisiin, ja samaa mallia seurasivat saksankielisen Euroopan luokka-arpajaiset.
Espanja seurasi vuonna 1763, kun Carlos III, joka oli aiemmin hallinnut Napolia, esitteli Napolin mallin mukaiset arpajaiset, joissa arvottiin numeroita eikä lippuja. Toinen muoto, jossa käytettiin valmiiksi painettuja numeroituja lippuja, otettiin käyttöön vuonna 1812 Cádizissa, joka oli tuolloin sen hallituksen kotipaikka, joka vastusti Napoleonia niemimaansodan aikana. Sen joulukuun 22. päivänä pidettävä joulunarvonta, El Gordo, on yksi pisimpään säännöllisesti järjestetyistä arvonnoista missä tahansa. Madridin Colegio de San Ildefonson oppilaat laulavat voittonumerot, tehtävä jota heidän koulunsa on hoitanut sukupolvien ajan.
Amerikan siirtokunnat rahoittivat teitä, tykkejä ja korkeakouluja
Brittiläisessä Pohjois-Amerikassa arpajaiset täyttivät heikkojen verojärjestelmien aukon. Siirtokuntien edustajakokoukset hyväksyivät arvontoja teille, silloille, kirkoille ja puolustukselle. Benjamin Franklin järjesti arpajaiset Philadelphiassa vuonna 1748 kaupungin puolustukseen tarvittavien tykkien hankkimiseksi, ja vuoden 1768 arpajaisiin läntisen Virginian vuorten yli kulkevaa tietä varten liittyi George Washington, jonka allekirjoitetut liput myöhemmin muuttuivat keräilyesineiksi. Harvard, Yale, Princeton ja King’s College, nykyinen Columbia, hyötyivät kaikki arpajaisten tuotoista varhaisina vuosikymmeninään.
Itsenäisyyssodan aikana mannermainen kongressi hyväksyi vuonna 1776 arpajaiset armeijan rahoittamiseksi. Itsenäistymisen jälkeen osavaltiot jatkoivat arpajaisten lisensointia, ja väärinkäytökset lisääntyivät mittakaavan kasvaessa. Louisianan osavaltion arpajaisyhtiö, joka perustettiin vuonna 1868, myi lippuja ympäri maata postitse ja tuli kuuluisaksi poliittisesta vaikutusvallastaan. Kongressi kielsi arpajaisaineiston postitse vuonna 1890 ja osavaltioiden välisen kaupan kautta vuonna 1895. 1900-luvun alkuun mennessä yksikään Amerikan osavaltio ei järjestänyt laillisia arpajaisia.
Miksi kiellot tulivat
Lakkautukset Englannissa vuonna 1826, Ranskassa vuonna 1836 ja Yhdysvalloissa 1890-luvulla johtuivat yhteisistä syistä. Lippuvälittäjät ja vedonlyöntitoimistot olivat tehneet peleistä vaikeammin valvottavia. Uudistajat väittivät, että arpajaiset verottivat köyhiä heidän toiveidensa kautta. Petosskandaalit heikensivät luottamusta itse arvontoihin. Ja 1800-luvulla hallituksilla oli vakaampia tulonlähteitä järjestäytyneistä joukkovelkakirjamarkkinoista uusiin verotusmuotoihin. Arpajaiset olivat palvelleet tarkoitustaan silloin, kun valtioilta puuttui työkaluja, ja monet lainsäätäjät päättivät, ettei niin enää ollut.
Kaikki maat eivät olleet samaa mieltä. Hollannin ja Espanjan arpajaiset jatkuivat, kuten myös Italian lotto. Englanninkielisessä maailmassa päätelmä piti kuitenkin noin sata vuotta. Sivumme lähetystoiminnan aikakaudesta kertoo, miten arpajaiset palasivat vuoden 1945 jälkeen, tällä kertaa koulutuksen, urheilun ja hyväntekeväisyyden tueksi eikä muurien ja satamien.
Tämän sivun lähteitä ovat C. L’Estrange Ewenin teos Lotteries and Sweepstakes (1932), John Ashtonin A History of English Lotteries (1893), Casanovan muistelmat Histoire de ma vie, Clotfelterin ja Cookin teos Selling Hope (1989) sekä Staatsloterijin ja Espanjan Loterías y Apuestas del Estadon julkaistut historiat.
Tämä sivu kuvaa historiaa. ZuvaNeonFormul ei myy lippuja eikä kannusta pelaamaan. Arpajaisiin osallistuminen on sallittu vain täysi-ikäisille, ja ikärajat vaihtelevat maittain.